Kira voitti luokkamestaruuden 2010


Kira tuulettaa saatuaan paukun. Kuva Johanna Vesalainen.

Kira voitti luokkamestaruuden kahden pisteen erolla Pepperoniin. Bastardo tuli kolmanneksi ja Bluegrass neljänneksi. Tulostaulukko on julkaistu Hoskin nettisivulla.

Kira johtaa myös ranking-sarjaa luokkamestaruuden jälkeen.

Posted in Tulokset | Leave a comment

Virittäydy kisafiiliksiin ruotsalaisten avulla

Marstrandin Ruotsinmestaruuskisojen Express-rivistöä
Marstrandin Ruotsinmestaruuskisojen Express-rivistöä, kuva Katrin Ryrfeldt

Ruotsin länsirannikon purjehdusmekassa Marstrandissa järjestettiin yhdistetty Ruotsin ja Pohjoismaiden mestaruuskisa viime viikon lopussa. Lähtöviivalla oli 55 Expressiä Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Suomalaisveneitä ei paikalla ollut, mutta ainakin yksi suomalainen gasti kehuu kisakokemusta foorumilla.

Michael Collberg vei Express-luokan Ruotsin mestaruuden huikealla sarjalla 1, 1, 2, 1, 5, 1 ja 3
olosuhteiltaan monipuolisessa kisassa. Michael voitti myös H-veneiden Ruotsin mestaruuden tänä vuonna. Kuuntele “Colliksen” menovinkit Arne K. Larsenin haastattelussa (på svenska) ja virittäydy tulevan viikonlopun luokkamestaruuskisoihin katsomalla Katrin Ryrfeldtin kisoista napsimia valokuvia.

Posted in Sekavat | Leave a comment

Ranking-tilanne ennen luokkamestaruuskisaa

Ennen tulevan viikonlopun luokkamestaruuskisaa Kira johtaa ranking-tilastoa tukevasti 27:llä pisteellä. Toisena olevalla Maximuksella on 19 pistettä ja kolmantena olevalla Millalla 18 pistettä. Kahden pisteen päässä Millasta kolkuttelevat Pepperoni ja Ragamuffin molemmilla siis 16 pistettä.

Lue yksityiskohdat tuoreesta ranking-taulukosta.

Posted in Sekavat | Leave a comment

Luokkamestaruuskilpailu 2010

Albin Express ja First 31.7 luokkamestaruus

7-8.8.2010

Järjestäjä ja tukisatama
Helsingfors Segelklubb r.y, Vattuniemen puistotie 1, 00210 Helsinki,

Säännöt
Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä.

Kilpailukelpoisuus
Kilpailu on kaikille Albin Express ja First 31.7 veneille, jotka täyttävät luokkasääntöjen vaatimukset. Kilpailijan pitää olla Suomen Purjehtijaliiton (SPL) jäsenseuran sekä oman luokkaliittonsa jäsen ja joka on suorittanut kuluvan vuoden jäsenmaksunsa ennen kilpailua. .

Ilmoittautuminen
Kelpoisuusehdot täyttävät purjehtijat ja veneet voivat ilmoittautua http://www.hoski.fi kilpailut/ilmoittautuminen tai fax:lla 09-6924168 tiistai 27.7.2010 mennessä.

Maksu
Ilmoittautumismaksu Albin Express 80 eur ja First 31.7 90 eur . Jälki-ilmoittautumismaksu 110 eur. Jälki-ilmoittautuminen päättyy torstaina 5.8.2010 klo 24.00 Maksetaan tilille Sampo 800010-83577 tiistai 27.7.2010 mennessä.

Aikataulu
Pe 6.8 klo 18.00-20.00 Ilmoittautuminen vakuutustodistuksien ja jäsenmaksujen tarkistus
La 7.8 klo 10.55 Ensinmäisen purjehduksen varoitusviesti

Kilpailuohjelmassa on enintään 4-6 purjehdusta.

Purjehdusohjeet
Purjehdusohjeet on saatavilla pe 6.8 . klo 18.00-20.00 HSK:n kilpailutoimistosta.

Vakuutukset
Veneen ja sen miehistön tulee olla vakuutettuja kolmatta osapuolta koskevien vahinkojen varalta.

Kilpailupaikka
Kilpailualue on rata-alue D (Melkki).

Lisätietoja
Eva Lindgren 0400-925 224
HSK toimisto 09-692 3580, kilp.kanslia 09-692 5411, fax 09-692 4168

Express-liiton jäsenmaksu
Kaikkien osallistuvien Expressien tulee olla maksanut Express-liiton jäsenmaksu (10 €/hlö eli 40 €/vene) sekä kuitti tästä maksusta näytettävä purjehdusohjeita hakiessa. Kuitissa pitää olla myös kilpailevan miehistön nimet. Miehistön vaihto kesken kisan on sallittu vain protestilautakunnan hyväksynnällä. Säännöt ja mittamiehen ohjeet löytyvät liiton sivuilta kilpapurjehdus-osiosta.

Posted in Kilpailukutsut | Leave a comment

Bluegrass svengasi kuin hirvi HTPS:n vuosikilpailussa

HTPS:n vuosikilpailussa 2010 jäi useimmille osanottajille varmasti päällimmäisenä mieleen lauantaina lounaasta puhallellut kevyt tuulenvire, joka repi purjeet, katkoi kikit, lennätti windexit Siperiaan ja sai veneet broachaamaan kryssisetillä lähtöä odotellessa.

Lähtöhetkellä radalle uskaltautui neljä Expressiä, josta yksi suuntasi satamaan ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Loput kolme harjoittelivat henkiinjäämistä peräkanaa ajellen ilman sen kummempia purjehduksellisia tai taktisia hienouksia.

Letkaa veti Kira, jonka taidot ilmenivät siinä, että se pystyi tasaisesti kasvattamaan etumatkaa perässä ajelleisiin Bluegrassiin ja Ragamuffiniin. Ragamuffin repi isopurjeensa ennen lähtöä, ryntäsi varikkopysähdykselle satamaan, jossa varikkotiimi vaihtoi isopurjeen alle kymmenessä sekunnissa reiluun parikymmentä vuotta vanhaan retkipurjeeseen ja säntäsi takaisin radalle nähdäkseen kuinka haulikko tussahti horisontissa.

Sunnuntaina keli moinasi tasaisesti ja Kruunuvuorenselällä koettiin tutumpaa tuulen käytöstä kuin lauantaina. Ensimmäisen lähdön paukun vei Ragamuffin, joka unelmastartin saatuaan johti lähtöä alusta loppuun suhteellisen tasaisessa tuulessa. Toisessa lähdössä keli moinasi edelleen ja tuuli alkoi pyöriä. Ensimmäisellä alamerkillä Blugrass nuuski oikein Kruunuvuorenselän metkut ja haki tuulta äärivasemmalta. Keskemmällä rataa pläkässä ketkuneiden veneiden ei auttanut kuin huokailla, että nyt pitäisi olla juuri tuolla. Veistä käänneltiin muiden veneiden lihassa lisäksi suotuisalla siftillä, jolla Bluegrass viimeisteli uskomattaman pitkän kaulan muihin veneisiin.

Toisesta sijasta käytiin tiukka vääntö alamerkillä Kiran ja Ragamuffinin kesken, jonka Kira ensin voitti ja saman tien menetti osuttuaan poijuun. Kiran jalosukuisten ladyn ja gentlemannien pyöriessä 360 astetta pääsivät Ragamuffinin raskalit kuittamaan juuri ennen maaliviivaa rastat tuulessa liehuen.

Regatan voiton vei Bluegrass tasapistein ja tasasijoin Ragamuffinin kanssa.  Kira tuli kolmanneksi ja Prisca neljänneksi. Muut kolme ilmoittautunutta venettä jäivät sunnuntainakin rantaan välinerikkojen yms. takia. Samana viikonloppuna järjestetty Volvo Suursaari Race vei useammankin aktiivi-Expressin miehistön ja niinpä veneitä oli ilmoittautunut vain seitsemän.

Posted in Kisaraportit | Leave a comment