
Suunto Cup 2011, 4. lähtö Kirasta katsottuna. Lisää kuvia kisasta löytyy Sailpixin sivulta
Suunto Cup 2011 purjehdittiin aurinkoisessa säässä ja mukavissa tuulissa. Kauden ensimmäiseen kisaan oli kunnostanut veneensä ja miehistönsä ilahduttavasti seitsemän reipasta venekuntaa.
Viime vuoden tyyliin Kira purjehti melko ylivoimaiseen voittoon. Onneksi Maximus onnistui rikkomaan puhtaiden ykkösten sarjan kolmannessa lähdössä. Lopputuloksissa Maximus oli toinen, Ragamuffin kolmas.
Täydellinen tuloslista on julkaistu HSS:n sivulla
Expressien ranking-sarjan tilannetta ensimmäisten kisojen jälkeen voi tarkastella tulostaulukosta.
Kirasta napsittuja kuvia kaukana takana häämöttävästä Express-fliitistä voi ihailla Express-liiton
Picasa-albumissa, jossa on kisa- ja treenikuvia vuodesta 2001 (!) nykypäivään.
Toivottavasti Kira saa aikaiseksi kisaraportin Foorumille tällä kertaa alle 364:ssä päivässä!
Ja kevättapaamisessahan sovittiin, että kisaraportteja saavat tehtailla kaikki – ei ainoastaan voittanut miehistö. Siispä näppikset laulamaan!
p.s. きらきら輝く [kira kira kagayaku Kira] eli loistava Kira
Kauden ensimmäinen ranking-osakilpailu Suunto Cup lähestyy. Rata-alueena D, Melkki. Expressin ilmoittautumismaksu on 60 €, joka maksetaan HSS:n tilille Nordea 240138-13885. Kisaan on ilmoittauduttava viimeistään 16.5. Jälki-ilmoittautumismaksu 50 €.
Orderit noudettavissa pe 20.5. klo 18 alkaen HSS:n ylikulkuveneeltä.
Täydelliset tiedot kilpailukutsussa joka löytyy HSS:n sivuilta (http://www.hss-segel.fi/kappsegling).
Express-purjehtijat järjestää maanantaina 6. kesäkuuta opastusillan aloitteleville venekunnille. Ideana on, että konkarit antavat vinkkejä aloitteleville venekunnille. Illan tarkoituksena on karsia karkeimmat virheet ja antaa pohjaa omalle vauhdin hakemiselle. Rannassa katsotaan ensin maston trimmaus, jonka jälkeen siirrytään vesille tekemään käytännön harjoitteita. Lopuksi pidetään yhteenveto rannassa.
Aika: maanantai 6.6. klo 17-21
Paikka: HSK
Osallistumismaksu: 20 € per osallistuva vene
Ilmoittautumiset venekunnittain osoitteeseen meri.larivaara[at]fimnet.fi. Ilmoitathan myös puhelinnumerosi ja tarvitsetko veneellesi paikan HSK:lta su-ma yöksi.
Tarkempi ohjelma ja ohjeet toimitetaan ilmoittautuneille myöhemmin.
Mikäli kiinnostuneita on paljon, voidaan mahdollisuuksien mukaan järjestää kaksi iltaa.
Pyrimme mahdollisuuksien mukaan järjestämään opastusta myös yksittäisille venekunnille. Mikäli olet kiinnostunut, laita viestiä osoitteeseen meri.larivaara[at]fimnet.fi.
Ohjelmassa on Northin trimmiohjeen läpikäynti Kiran/Kristianin kokemuksilla kommentoituna keskittyen osallistujille epäselviin kohtiin. Ilta on pääasiassa suunnattu venekunnille, joille trimmiohje ei oikein avaudu tai jotka kaipaavat vinkkejä trimmaamisessa. Northin trimmiohje kannattaa lukea/kerrata ennen iltaa ja samalla miettiä kysymykset.
Paikkana on Punavuoren Ahvenen kabinetti (Punavuorenkatu 12) , joka on varattu meille perjantaina 13.5.2011 klo 18-21.
Materiaali
Ilmoittautumiset/tiedustelut: kristian.thomasson “at” iki.fi (tilaan mahtuu 25 henkeä)
Express-purjehtijoiden kevättapaaminen järjestettiin Punavuoren Ahvenessa perjantaina 25.3.2011. Keskustelu oli vilkasta, ja tulevalle kaudelle suunniteltiin mm. koulutustapahtumia aloitteleville kisaajille. Näistä lisää tietoa lähiaikoina. Lisäksi päätettiin selvittää eri vaihtoehtoja tallentaa/hyödyntää gps-trackejä.
Kevättapaamisessa hallitus vaihtui. Puheenjohtajana 2011 toimii Henna Laitinen. Muut hallituksen jäsenet ovet Meri Larivaara ja Kristian Thomasson.
Kesän suunnitelmista ja aikatauluista tiedotetaan jatkossa verkkosivujen lisäksi sähköpostitse. Jos haluat liittyä Express-purjehtijoiden sähköpostilistalle, lähetä viestiä Meri Larivaaralle (etunimi.sukunimi@fimnet.fi).