Happy Hour voitti luokkamestaruuden!

Written by admin
August 29th, 2005

21 venettä luokkamestaruuskisoissa! Ensi vuonna kisataan sitten Suomen Mestaruudesta!


Lähtölinjalla oli ahdasta
Kuva: Heikki Penttinen

Kisat purjehdittiin reippaissa tuulissa ja Juha Jernströmin Happy Hour otti selvän voiton. Tuulta ja aallokkoa riitti, JJ:n legendaariset retket Myyllä Tallinnaan lienee antaneet tarvittavan avomerikokemuksen…

Kisojen yllättäjä oli “Häpi”-syndikaatin huoltovene Happy Dick, joka kokeneen 49-purjehtijan Patrick Neuhausin puikottamana otti hopeaa. Ville Voltin Demokratia sijoittui tutulle kolmannelle sijalle tiukan kamppailun jälkeen.

Myös muista sijoista käytiin ankaraa kisaa ja erot olivat pieniä. Sunnuntain kovassa tuulessa ei välinerikoiltakaan vältytty, onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. Muutama purje repeytyi ja spinnuajo oli melko haasteellista.


Tiukkaa vääntöä lenssillä.
Kuva: Heikki Penttinen

Kisoihin oli kerääntynyt lähes kaikki tällä kaudella kilpailleet Expressit. Exkani oli saapunut Paraisilta asti melkoisessa kelissä, tervetuloa ensi vuonnakin. Isossa fleetissä kisailu oli useimmille aivan uusi kokemus. Jokaisesta sijasta joutui kamppailemaan loppuun asti ja pienetkin virheet kostautuivat ankarasti. Ylämerkillä oli tungosta kun parikymmentä venettä saapui tiuksti styyralla lomittain ja muutamat paaran veneet yrittivät etsiä tilaa. Suuremmilta hässäköilta onneksi vältyttiin ja kolareitakaan ei sattunut. Useimmissa tapauksissa väliin olisi mahtunut vielä sunnuntain Hesarikin.

Kisailu yksityyppiveneellä isossa fleetissä on purjehdusta parhaimmillaan. Lisää tällaista!


Luokkamestari Happy Hour ja Ranking voittaja Lurifax yhteispotretissa. Suunnattoman mediajulkisuuden ja kansainvälisen markkinoinnin vuoksi olosuhteita on hiukan kaunisteltu.

Categories: Kisaraportit , Tulokset

Leave a Reply

*
To prove you're a person (not a spam script), type the answer to the math equation shown in the picture. Click on the picture to hear an audio file of the equation.
Click to hear an audio file of the anti-spam equation